Erkki Nurmisen kokemuksia Saunatar-infrapunasaunasta

Erkki Nurminen

Infrapunasaunamme on ollut ahkerassa käytössä kohta kolme ja puoli vuotta ja olemme olleet siihen tosi tyytyväisiä. Jos tämä olisi entisen saunan lisäksi, olisi aitokiukaan lämmittäminen jäänyt kyllä tosi harvinaiseksi. Infrapunan ja punaisen valon terveysvaikutukset ovat tietysti täysin uskon varassa, koska vertailukohtaahan ei ole. Olemme kuitenkin olleet koko sen ajan harvinaisen terveitä. Myöskään sen rasvaa polttavaa vaikutusta ei voi todistaa. Vaimoni paino on pudonnut yli kymmenen kiloa, mutta oma painoni on noussut muutaman kilon. Tosin meillä on ollut kotikuntosali myös kovassa käytössä.

Sauna on toiminut moitteettomasti, ja on edelleen täysin uuden ja tosi laadukkaan tuntuinen. Ennen kaikkea arvostamme sen helppoutta, siisteyttä, pientä kokoa ja sen tyylikkyyttä.

Kuten kuvasta näkyy, sitä on hiukan tuunattu. Sisäpuolen viimeistelyhionnan ja pintakäsittelyn lisäksi ulkopuoli on käsitelty kuultavan harmaaksi, saunan alla on 2x4" palkit joissa viisi säätöjalkaa, laude- ja lattiaritilät tukevoittavat tasoja, ja säteily tulee mielestäni mukavammalta tasolta. Lisäksi, kun niiden alla on ylimääräiset pyyhkeet, pysyy sauna tosi siistinä. Kattoon tulee myös ilmalämmityksen puhallusilmaputki (sen suljettavan luukun takana), ja imevä poistoilmaputki poistoilmapuhaltimeen liitettynä. Lisäksi ylhäällä sivuseinissä on viisisakaraiset "oskarinoksat", joissa on erittäin kätevä kuivata pyyhkeet saunomisen jälkeen, ja jopa pikkupyykit, joita ei voi laittaa kuivuriin.

Saunan kaarevissa ylä- ja alareunoissa on viisi tuumaa leveät, taivutetut rosterisuikaleet, jotka antavat viimeistellyn näön ja integroivat saunan kokonaisuuteen sopivaksi.

tech
Maksutavat